Toveri lupasi leipoa työkavereilleen jonkin suklaisan piirakan. Netissä törmäsin hyvältä kuulostavaan ohjeeseen Feetun sivuilla. Ohjeesta tuli 48 pientä ja sopivan kokoista tarjottavaa suupalaa. Lisäksi kotiväki sai nauttia reunat ja hieman pienemmät palaset. 

Kinderpiirakka

 

6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilliinisokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 dl kiehuvaa vettä
300 g sulatettua voita
4 munaa
 
Sekoita sokeri, jauhot, vanilliinisokeri, leivinjauhe ja kaakaojauho keskenään.
Kiehuta vesi ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja hämmennä puukauhalla kuivien aineiden joukkoon.
Lisää puukauhalla sekoittaen vielä munat yksitellen taikinaan.
Levitä taikina uunipellille ja paista 200 asteessa noin 30-35 min.
 
Jäähdytä piirakkapohja hyvin ennen kreemin ja suklaan laittoa.
 
Voikreemi:
150 g voita
5 dl tomusokeria
4 tl vanilliinisokeria
2 keltuaista
 
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon vanilliinisokeri ja keltuaiset yksitellen. Vatkaa vielä hetki. Levitä notkea kreemi jäähdytetyn pohjan päälle ja laita suklaan sulatuksen ajaksi pakasteeseen, jotta lämmin suklaa ja pehmeä kreemi eivät sekoitu keskenään.
 
Kuorrutus:
200 g (tai hieman enemmän) Fazerin sinistä suklaata sulatettuna.
 
Sulata suklaa mikrossa, levitä kovettuneen kreemin päälle.
VINKKI: Kaada vain osa suklaasta pienelle alueelle ja levitä se ensin. Tee näin suklaan levitys osissa. Jos kaadat suklaan kerralla kovetetun kreemin päälle, jämähtää suklaa helposti paksuiksi kerroksiksi, eikä sillä saa koko pohjaa peitettyä.
 
Koristelu:
Valkoista suklaata